Haba kasvaa kylpiessä. Roudaamme vettä kymmeniä litroja pelkästään lasten kylpyihin. Plus että huuhteluvesi pojan pyykeille kasvattaa habaa ja kuntoa myös. Neitikin osallistui tänään vetämällä kotiin ison pönikän vettä pulkassaan. Edes pystysuorassa ylämäessä ei halunnut apua: "Minä itse". Onko se sitten sitä kuuluisaa lapsityövoimaa?

Minä itse puolestani järjestelen kolmekymppisiä piakkoin parin vatsahaavan voimin. Typerät tiettyjä elämyksiä tarjoavat yritykset ovat piiloutuneet sujuvasti netin mutkien taa. Niiden esiinkaivuu käy myös työstä, mutta se nyt ei kasvata kuin niitä vatsahaavoja ja perseen leveyttä. Ja rahapussin kapeutta loppujen lopuksi. 

Luvassa ei ole minkään tyypin rallia, koskapa pari vierasta harrastaa sitä lähes työkseen. Sama homma jokamiesluokan kanssa. Emme myöskään mene maastoon hurjastelemaan, koska parille muulle se ei olisi myöskään kovin elämyksellistä. Emmekä myöskään mene ampumaan, koska sekin on kovin yleistä ja sitä pääsee harrastamaan lähes missä vain. Onpa mukava pitää hulluja jännityksessä, vallan tuo hymy leviää perseen kanssa samaa tahtia ;)

Poikaakin nauratti tänään. Hän oppi uuden sanan. Eli en suosittele vieraita käyttämään meillä kovin ronskia kieltä. "Pimppa, pimppa PIMPPA PImppA, pimppApimppApimppA..." Selitykseksi kerrottakoon, että neitiä kutsuin pimppapyykille. Mies käyttää minulle aivan toisenlaista kutsuhuutoa. Vaan pidettäköön jälleen hulluja jännityksessä.

Huoh.

Voisiko joku ottaa kalenterin ja laskea montako yötä ja päivää olimme poissa kotoa? Nyt alkaa kolmas yö omassa sängyssä, tosin ei ala kun jumitan koneella.

Kävin tänään tekemässä loppusiivouksen ja jätin avaimet sekä parkkiluvan eteisen peilipöydälle lähtiessäni. Ikävä jäi vain toimivia julkisia liikennevälineitä sekä suihkua.

Kävin nimittäin aamulla pikasuihkussa OMASSA suihkussa. Päänahkan olisi saanut skalpeerata ja edelleen olo on kuin raastettu. Kasvot rasvasin kolmeen kertaan ja aina vaan hilseilee. Joka puolelta muutoinkin kutisee. Kai tästä vielä naisihminen sen ihanan hiivan saapi eikä punainen hiusvärikään nauti kloorista. Sitä tuskin vakuutusyhtiökään korvaa, vaikka kuinka selittäisi oman identiteettinsä häipyvän lattiakaivoon veden vaikutuksen takia.

Raaps raaps. Kädenselkä kutiaa.

Vedenkeitin on kovassa käytössä lasten pesuvesiä lämmitettäessä. Kannu kädessä sitten kylppäriin ja loraus kuumaa vettä vatiin, päälle tonkasta huoneenlämpöistä vettä ja sekoitus. Vedenhakupaikka on onneksi lähellä ja astioitakin on tarpeeksi, jos kukaan ei mene ammeeseen lillumaan. Juomavesi tulee vammalasta perhetyöntekijän lahjoituksena, tankkivesi kun on kamalan makuista. Ensi viikko ostellaan lähdevettä, kun lahjoittaja viettelee ansaittua lomaansa.

Ihmettelen tässä jo kuun vaihdetta. Luvassa on lomaa itsellekin, perheestä vapaa viikonloppu. Toivottavasti joku ystävällinen ihminen majoittaa minut ja päästää vetämään pään täyteen. Krapula-aamuksi toivoisin sipsejä, suolakurkkuja (ei siis maustekurkkuja) sekä oman äitini syöttämään kohmeisia mansikoita. Sitten jaksaisikin jatkaa vielä toisen yön juhlimista. Mutta tuskinpa kukaan haluaa majoittaa meikäläistä, jos mutsi seuraa mukana. Jos sitten ilmankaan.

raaps raaps. selkä.

Normaalin arjen pyöritys alkaa, jos sitä nyt kovin normaaliksi voi kutsua näissä oloissa. Pyykkikin pestään koneessa, huuhdotaan käsin ja lingotaan kuivaksi. Sain äsken tietoa, että Koskenmäessä on vedet poikki. Liekkö sillä jotain tekemistä kaivureiden ja säiliöauton kanssa, jotka näin kotimatkalla.

Josko joku on löytänyt ilokseen uuden venttiilin, jota väännellä huvikseen ees taas? Kannattaisi varmaan kurssittaa vesilaitosta, että ne tuppaavat ne venttiilit toimimaan kuten kossupullot; vastapäivään auki ja laatta saadaan lentämään tarpeeksi tujun annoksen jälkeen. Ei luulisi duunarin olevan moisesta ranneliikkeestä tietämätön. Tämän viimeisimmän venttiilin vääntelijän uskoisin tapahtuneesta olevan yhtä harmissaan, kuin jos olisi useamman kossun tempaissut työaikana, jäänyt siitä kiinni saaden potkut, mutta oma muisti ei perkele vieköön hävinnytkään vaikka morkkis tulikin. Ja jos vertausta jatkaa, niin rähinäjuomaahan se oli tämäkin, koko suomi rähisi ja puhisi. Ja helvetin pitkä toipumisaika moisen coctailin jälkeen.

Tarkistin muuten kotiin saavuttuamme pari iltaa sitten, että Jimi on paikoillaan. Otankin sen mutsin sijan mukaan reissuun. Kuka haluaa majoittaa? ;)

En osaa kuin itkeä. Aivoissa ei tapahdu mitään järjellistä, joka auttaisi ratkaisemaan edes yhtälön 1+1.

Vielä aamulla oli vesilaitoksellakin tieto, että kriisiryhmän palaverin jälkeen aletaan tiputtaa klooria normaalitasolle ja että sen lasku vie vähintään neljä tuntia, mutta todennäköisesti puoli vuorokautta. Asiasta valaisi minua jo viime viikolla itse ympäristöterveyspäällikkökin nostattaen kuplivan riemun kotiin pääsystä.

Uusin tieto kertoo, että kotihanasta tulee 2,5mg/l kloorivettä vielä helmikuun loppuun, kun normaalitaso on 0,5mg. Eli normaalielämä pitää sisällään lasten ja oman pesuveden keittämistä ja pyykinpesuongelman ratkaisua. Osaatkos lukijani arvata, paljonko pyykkiä lapsiperheessä pestään? Jätäppä pesemättä koneellinen per päivä ja parin päivän perästä on luvassa kaaos. Tälläkin hetkellä kotoa löytyy pyykkejä kolme säkillistä, koska siellä odottavat kaikki epidemian alkupäivinä pestyt pyykit sekä sillä hetkellä pesua odottaneet pyykit.

Perusturvajohtaja antoi ystävällisen käskypyyntökomennon lähteä kotiin, koska varsinaiset käyttörajoitukset poistuvat. Niiden poistuminen ei vain valitettavasti tarkoita meidän elämämme ongelmien poistumista. Pesulaan on turha vaatteita raahata, kun pojan takia on käytettävä vain yhtä tiettyä pesuainetta ja huuhteluainetta. Ja koska tukiverkostoa meillä ei ole, on tuttavilla pesu sekä peseytyminen kohtuullisen vaikeaa.

Ihanaa, kun on koti.

Arvatkaa mille tuntuu, kun aamulla koiranpaskakaan rattaiden renkaassa ei häirinny, oltiin pääsemässä OMAAN kotiin illan tullen pitkän ajan jälkeen. Elämä hymyili, suorastaan nauroi kuin sata naantalin aurinkoa. Vaan niinpä se paskamäihä jatkuu, eli varatkaahan ystävät pikkuhiljaa meikäläiselle sitä pyöreää pehmeää koppia. Tai mieluusti valkoista puuarkkua. Alkaa nimittäin todellakin jaksaminen olla nollassa. Tai sen alapuolella. Perusturvajohtaja muisti ystävällisesti kertoa myös sen, että kukaan ei tiedä milloin vesi saadaan normaalille tasolleen. Eikä parin yrityksen jälkeen asiasta tiennyt myöskään komennon antanut ympäristö ja terveysministeriö.

Mun täytyy tosiaan rakastaa lapsiani, etten jätä kaikkia ja lähde vetään päätä täyteen, jonka jälkeen voisikin kävellä raiteille nukkumaan.

Ympäristöterveyspäällikön antaman tiedon mukaan ensi tiistaina tehdään luultavimmin päätös klooritason alasajosta, joten VIIKON PÄÄSTÄ PÄÄSTÄÄN KOTIIN!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Ihan tässä on olo kuin lottovoiton saaneena. Kaupungin eduista viis! :D

Näyttää lupaavasti siltä, että olemme pääsemässä pysyvästi kotiin lähiviikkoina. Mukavaa, mutta kaupungin elämään tottuneelle ei niin hyvää ettei jotain huonoakin. Ei palveluita nurkan takana, saati sitten jotain mitä katsella ikkunasta. Pitäisi varmaan nauhoittaa yöllisiä ääniä, että saisi nukuttua täydellisessä hiljaisuudessa omassa sängyssään.

Junat kolistavat, jarrut kitisevät, juopot huutavat, posteljooni jakaa lehtiä, naapuri juoksee korkkareissaan, lumiaurat riehuvat pihassa, koirat haukkuvat, naapurirapun hurrrja mummo huudattaa pikkuista toyota parkaansa...Vaan miten saada myös kaupungin hajut mukaan? Jokailtainen urakka on ollut saada tupakansavu pysymään käytävässä. Mies ahtaa rättiä ulko-oven ja välioven väliin, avaa ikkunaa, sulkee toista ikkunaa todettuaan savun tulevan sitäkin kautta. Hetken kuluttua nenä on niin tukossa, ettei enää tiedä haiseeko savu vaiko eikö. Kurkun käheydestä päätellen haisee. Jos makuuhuoneen oven pitää kiinni, se säästyy. Tosin sitten huone on kylmä kuin jääkaappi, mutta asiasta selviää pukemalla lapset reilusti. Yksi mummo piti vielä tovi sitten ovessaan lappuja:"Ei ilmaisjakelua, kiitos" ja "MEILLÄ ei ainakaan TUPAKOIDA". Luulikohan tuo, että joku laittaisi oveen lapun "Varo! MEILLÄ kyllä TUPAKOIDAAN".

Tänään yritän uudelleen päästä kauppaan nimeltä Seinäruusu. Tuossahan tuo on ollut ihan vieressä nämä viikot, vaan kun maanantaina sain lapsenvahdin, ovet olivatkin kiinni. Naureskelin hyvälle tuurilleni ja jatkoin matkaa stokkan takana olevaan sisustusliikkeeseen. En löytänyt onneksi mitään, sillä stockmannin kassalla huomasin jättäneeni pankkikorttini kotiin. Ostin sitten tilille. Siinä vaiheessa alkoi pikku hiljaa kiukuttamaan, oli nimittäin ollut tarkoitus käydä vielä rauhassa kahvilla läheisessä kahviossa lueskelemassa lehtiä ja herkuttelemassa jollain taivaallisella kaloripommilla. Räntäsateessa taapersin sitten kotiin. Perille päästyäni tungin välittömästi pankkikortin pussiin vain todetakseni, että minulla olisikin ollut kympin seteli kahvilla käyntiä ajatellen. Perkele. Ihan vain periaatteen vuoksi säntäsin kulman takana olevaan kuppilaan kaakaolle ja laskiaispullalle viideksi minuutiksi.

Kaikki hormoonien vaatimat kloripommit ja suklaat ovat saaneet aikaan näpyn lapaluiden seutuville. Mies sen huomasi ja kun yritin siihen koskea, huomasin sen ärtyvän finniasteelle. Jos sen olisi jättänyt rauhaan, olisi se hävinnyt itsekseen kaikessa hiljaisuudessa. Nyt olisi siskolikalle käyttöä, sillä se on juuri niin ärsyttävässä kohdassa, ettei siihen itse yllä vaikka yrittää millaisia jooga-asentoja. Kokeile itse nuolaista kyynerpäätäsi, sama lopputulos! Ratkaisen asian heittämällä tänään kotiin päästyäni liivit helvettiin hankaamasta moista tulehtunutta ihohuokosta. Ja nautin sisäisesti desinfioivaa ainetta. Ja ei, miehestä ei ole apua. Tämä on niitä naistenjuttuja tämäkin.

Päivän saldo:

3 suklaa kahvia kermalla

2 paskavaippaa

1 turha bussipysäkkireissu, sisältäen juuri pysäkille jarruttavan bussin sekä pikakyydin kotivessaan kera huutavan esikoisen

1 onnistunut bussireissu lähipuistoon

lukemattomia kierroksia ympäri puistoa hippaleikin parissa

2 kiukkuitkua, kohdistuen äitiin tämän lopettaessa hippana olemisen

1 pari märkiä rukkasia

1 pari läpimärkiä rukkasia

1 pari kylmiä käsiä fleecesormikkaissa

2 kpl läpimärkiä haalareita

ja ei, ei muuta märkää.

1 itseensä tyytyväinen äiti

1 vaimoon tyytyväinen mies

2 äitiin tyytyväistä lasta

2 kauppareissua

0 miesten uikkareita

1 turhautunut mies

1 turhautunut nainen

1 iloinen tyttö leikkimässä rauhassa leluosastolla

1 iloinen poika naureskelemassa itse lattialle heittämilleen tavaroille

1pkt tagliatellea

1 prk pastakastiketta

1 pll chilikastiketta

2 kpl tulista makkaraa

1 rs tuoreita herkkusieniä

5 pientä tomaattia, koska suuria ei ollut

2 pkt mozzarellaa

1 tlk kivettömiä mustia oliiveja

5 chiapatta sämpylää

1 kosteutta kestävät rukkaset, vaaleanpunaiset

1 pkt suklaa kapputsiinoa äidille

1 suklaalevy pähkinöillä, yök pandaa

1 purkkapussi esikoiselle, uusi maku haisee wunderille ;S

ja koska kierto vaatii, myös iso laatikollinen suklaisia kauralastuja.

1 väsynyt tyttö, joka halusi itse nukkumaan

1 väsynyt mies, joka sammui ennen aikojaan

1 villi pikkuvekara, joka sammui toisella yrittämällä

1 typerä akka, joka istuu edelleen koneella syöden suklaata eri olomuodoissaan.

1 törkeä ajatus kohdennettuna naiselle, joka puri omenaa.

Mikähän fysiikan laki selostaisi, miksi huonoina päivinä pussilakanan sisään päätyy muu koneessa pyörivä pyykki? Ja kun yrität niitä kiireessä ravistella sieltä pois ilman, että kaikki tippuvat lattialle (joko vessan, jossa on vuotava pönttö ja omituista töhnää lattialla, korjaajaa ei ole näkynyt. tai eteisen, jossa on eilisestä imuroinnista huolimatta taas hiekkaa). Ja tietysti pussilakana itsessään on jo mytty, josta ei löydy suurta suuntakylttiä "ulos ja sisäänkäynti tästä suunnasta", vaan joudut sitä riuhtomaan kilpaa vaahtosammuttimen kokoisen miehen kanssa toivoen, että ne pyykit sittenkin pysyisivät siellä sisällä ulostippumisen sijaan.

Imuroitiin eilen uudella imurilla. Lainahuushollin entinen hajosi putkestaan, purkautui kierteeltä kuin lankakerä. Kilttinä tyttönä sitten heti ilmoittamaan vuokralordille. Ei tullut suurempaa nureroa asiasta, mutta eipä kertonut sitäkään, että kyseinen imuri oli jo kertaalleen saatu takuukorjaukseen kyseisen asian takia. Vuokralordi toi sitten eilen pikailmoituksen tulostaan annettuaan tuomaan kokonaan uuden imurin. Joka muuten toimii kuten imurin pitääkin, tämä sentään imee ne roskat sisuksiinsa edestakaisen liikuttelun sijaan. Eikä kuumene niin lämpöiseksi, että kaappiin nostamiseen tarvitsee pannulaput.

Pää on emännällä aika kovilla edelleen. Kaikki yhteydenpito vähäisiin ystäviin on siirtynyt aikaan facebook. Koska oma pää on elämäntilanteesta johtuen siis muussia, on kiva siellä ystävällisesti mätkiä taimenilla tai Clintoneilla kavereita päähän. Jos vaikka saisivat hieman makua omasta olotilastani. Välillä jakelemme hyvää karmaa toisillemme, tosin olen tainnut saada sitä toistaiseksi vähemmän, kuin mitä olen antanut. Siitäköhän elämäntilanteemme johtuukin. Löytyisiköhän sieltä ohjelma, jolla voisi pyytää lähettämänsä karmat takaisin itselleen? Muuttuisikohan palauttajien elämät helvetillisemmiksi tämän jälkeen? Olen liian kiltti edes spekuloidakseni. Pitäkööt karmansa.

Rakkaimpiin ystäviin tulee pidettyä yhteyksiä perinteisimmin tavoin. Huomenna jopa näemme kahden kera ihan facetoface facebookin sijaan. Testaan muikean kivoja automarketin bikineitäni Tampereen Kylpylässä. Jännittävää. Sekä perheen kera kylpylään meno, että uusien biksujen käyttö.

Nyt kunnon perheenäidin tavoin odottelen perhettä takaisin sisälle lumimyräkästä. Menen ja teen itselleni choko capputsiinoa kermalla ja toivon miehen tuovan pitsaa tullessaan, koska en ole kokannut. Ja avaan facebookin toivoen, että joku sittenkin on laittanut tänne suuntaan jotain positiivista...

Mies istuu sohvalla. Kysyn miettiikö mikkeliä. Hämmentyy. Ei ymmärrä mistä tiesin. Selitä siinä sitten vaimonvaistosta. Monesti tunnen mitä mies tekee, puhuu, syö, vaikka olisi vallan toisella paikkakunnalla. Friikkiä.

Sekoa löytyy myös mun korvieni välistä. Pitäisikö lie mennä hoitoon? Nyt kyllä syytän tätä neliömäärää lainahuushollissa. Tänään pelkkä käden hanskaan tunkeminen sai itkemään. Tosin syy oli enemmän se, että se käsi ei sinne mennyt. Pikku supermanista oli hauskempaa inttää "Eitä" ja nauraa päin naamaa. Lapset eivät ole tottuneet näkemään äitiään itkemässä, joten isompi meni hämilleen. Yritti kovasti piristää:"Äiti, minä tykkään sinusta. Minä istun tähän näin odottamaan. Nätisti." Ja äitiä vaan itketti enemmän. Pakenin keittiökomeroon pyyhkimään silmiäni, soittamaan miehelle töihin että saisin koottua itseni. Mies oli ilmeisesti leikkinyt ennustajaa itse, kun oli jo matkalla kotiin.

Ratkaisin tilanteen ottamalla vaatteet myttynä mukaan ja pakkaamalla mytyn, rattaat, lapset ja itseni tuohon vekottimeen, joka menee ylös ja alas. Puin muksut vasta alakerrassa. Siellä nuorempikin tajusi, että pääsee ulos kun on saatu vaatteet ylle. Aiemmin päivällä pakkautuessamme samaan härveliin kehtasi joku hakata hissin alaovea. Ja sillä kertaa ahtautuminen sujui nopeasti! Alhaalla odotti mainoksia jakava sairaan pitkä nuori äijä. Koska en enää omista teräskärkisiä maihareita, en viitsinyt potkaista. Muutaman tarkoin suunnatun sanan lipsautin kuitenkin. Äidin oikeudella. Vittu.

Palkitsin itseni tänään räntäsateisesta pikkukakkosenpuistoreissusta kuumalla suklaakahvilla kermalla höystettynä sekä rahkapullalla. Uskaltauduin niin tekemään, sillä tungin itseni pari päivää sitten farkkuihin kokoa 28 tuumaa. Mies huolestui välittömästi tissien koosta ja laittoi ostamaan leipomosta erinäisiä herkkuja. Mukavaahan se on, jos mies on kiloista huolissaan noin päin :) Ja koskapa vakuutusyhtiö maksoi 840,40e heille tähän saakka laittamiani laskuja, ostin myös itselleni uudet bikinit. Tosin vain automarketista. En ikinä ajatellut ostavani vaatteita moisista, mutta puolustuksekseni pitää sanoa, että saa sieltä nykyään ihan ok vaatteita. Palatakseni suklaakahviin. Se ei auttanut, vaan nyt on kurkku kipeä ja ystäväni maijan mummon kutomat villasukat jalassa. Parempia sukkia en ole kuunaan omistanut, joten toivottavasti ne lukevat tämän ja parantavat alkavan taudin.

Pojan ainoa toppahaalari tippui juuri kylpyvannaan. Arvatenkin se oli täynnä vettä. Eipä sitten mennä huomenna pihalle vaan juostaan ympäri sohvapöytää. Pää alkaa täyttyä pikku hiljaa itsetuhoisista ajatuksista. Edes yksin piakkoin tyhjennetty juhlapöydän konvehtirasia ei auta.

Kannettavassa oleva nappulakin muistuttaa siitä, mitä ei saa.

Tahtoo kotiin.

Yöllä sain taas vaihtaa tytölle lakanoita. On se kumma, mistä sitä nestettä tuleekin niin valtavasti pihalle, vaikka juuri oli käynyt potalla...Se hyväpuoli lainahuushollissa on, että lakanat ja pyyhkeet on varastoitu tytön sängyn viereen yöpöydälle, kun ei muutakaan paikkaa niille ole. Helppo tempaista uudet ja viskata likaiset pyykkikoriin. Jätkänpätkä veteli unia tyytyväisenä, mutta samaan aikaan kasteli sekin sänkynsä ilmeisimmin vaipan mitan tultua täyteen. Tänään pestäänkin meillä sitten lakanapyykkiä oikein urakalla.

Lapsille tuli tänään hoitaja, joten äiti saa vetää lonkkaa. Lähtiessä ulos törmäsimme jälleen uuteen mummoon. Tällä oli vedettävä ostoskärry mukanaan. Varsin erikoinen laji siis punajuurimummojen ym jälkeen. Kävin jälleen kirpputorilla, mutta en törmännyt siellä keneenkään pelottavaan, vaikka kuinka kiertelin. Pikku-ukko oli sillä välin telonut poskensa jäiseen liukumäkeen. Komea poski tuli, vallan hurrrjan miehinen ryhelmä. Yritimme siihen laastaria, vaan kun löytämämme laastari peitti noin 70% kasvopinta-alasta, luovuimme ideasta.

Aurinko paistaa ja mieli on korkealla. Eikä vähiten siksi, että mies tulee tänään aiemmin töistä ja lasten viikonloppureissukassikin on pakattu valmiiksi.

Voisi lasten puhelimella kokeilla vielä yhteyksiä Jimille ja kysyä onko tuo kotona Nokialla. Jos mentäisiin vaikka ukon kera sitä yöksi tervehtimään. Ja kenties hönkimään niskaan. Kai ne pikkuhiljaa tilastotkin alkavat näyttää normaalilukemia Nokiallakin.

Kyllä maalla on mukavaa. Lunta tulvillaan on raikas talvisää. Mä olen niin pienoinen.

Piti valita eilen illalla auto tai bussikyyti. Valitsin jälkimmäisen, sillä en halunnut putsata autoa hangesta ja etsiä puolta tuntia Taysin pihalta parkkiruutua joutuakseni joka tapauksessa kävelemään lasten kanssa puoli kilometriä pääoville. Tarvitseeko sanoa, että oli huono eli toisin sanoen väärä valinta?

Kuin ihmeen kaupalla sain pojan päiväunille monta tuntia tavallista aiemmin. Ulkoilma näytti vain talviselta. Kahdentoista maissa olin herättänyt pikku ukon ja pukenutkin, neitikin sujahti toppavaatteisiin sujuvasti. 12.34 piti bussin olla lähimmällä pysäkillä ja varasin siis ruhtinaallisesti aikaa sinne pääsyyn. Kaikki näytti olevan vallan mainiosti.

Pääsimme alaoville ja törmäsimme jälleen uuteen mummoon. Niitä tuntuu Tammelassa olevan kuin sieniä sateella. Alkoi sataa lunta. Asensin tytölle seisomalaudan rattaisiin vain todetakseni toisella puolella taloa, lunta tuiskuttavan jo siihen malliin, että työntämisestä tulisi hieman hankalaa. Poika pelkäsi puhureita ja käänsin rattaiden kuomun alas. Pari korttelia ennen pysäkkiä renkaat upposivat nietoksiin. Ja mummot tukkivat ahtaan kulkuväylän, joka oli edes aavistuksen tamppaantunut kulkijoiden painosta. Kovin ovat keveitä mummot.

Pysäkille päästiin sisulla. Tyttö itkeä valitteli poskiaan, puhurit hakkasivat todella lujaa. Bussi tuli samaan aikaan, kun pääsimme katokseen. Sen valo-opasteet olivat rikki, joten meidän piti jäädä summassa pysäkille Taysin kohdalla. Valitsimme väärin, jäimme liian aikaisin pois. Ja ah, bussikuski jätti auton kauas pyörätien reunasta, rattaat kippasivat ilkeästi säikäyttäen ukkotuisen. Ja eikun työntämään. Lunta piisasi jo yli nilkkojen.

Pääsin ripsivärit valuen pääoville. Olo oli kuin sillä uitetulla koiralla, jota niin kovin monessa yhteydessä mainostetaan.

Lääkärissä kävimme pikaisesti. Uhosin jo ottavani taksin, vaan rahatilanteemme muistaessani en niin tehnyt. Minkä kumman takia tuuli puskee aina vasten, vaikka kääntäisit itse kulkusuuntaasi??

Bussi toi lähipysäkille. Varotin keskiosaa vallanneita seisovia nuoria poistumisestamme jo edellisellä pysäkillä. Eräs nulikka ei ottanut siirtyäkseen rattaiden ja kädessä roikkuvan neitini edestä. Vähemmän kauniisti kerroin meidän menevän bussista ulos joko niin, että hän itse siirtyy sivuun tai työnnän hänet väkisin edelläni pihalle. Ovet olivat auki ja puberteetin uhmasta kärsivä poika otti mittaa väsyneestä kotiäidistä ja kahdesta parista pieniä silmäpareja. Näki paremmaksi väistyä.

Rattaita ei ollut enää mahdollista työntää tytön seisoessa kyydissä. Ylämäki. Lunta puoleen pohkeeseen ja vastatuuli. Joku hullu halusi oikeasti tahallaan tukkia etenemisemme. Tällä kertaa kehotin ystävällisesti väistämään. Siirtyihän se valas mukisten, että hän mielellään antaa tilaa muille siirtyä vapauteen, vapauteen tästä helvetistä. Ja minäkö muka omituinen?

Neiti jaksoi luojan kiitos kävellä kotiin saakka eikä ylimääräisiä mummoja, murrosikäisiä tai hulluja tupannut enää eteemme. En todellakaan olisi enää ollut vastuussa teoistani. En anna helposti periksi, mutta kyllä meinasi usko loppua. Ei mene hyvin Tampereellakaan, jos nyt ei siellä kotikylälläkään.