maanantai, 18. helmikuu 2008

PAPUkaijA

Haba kasvaa kylpiessä. Roudaamme vettä kymmeniä litroja pelkästään lasten kylpyihin. Plus että huuhteluvesi pojan pyykeille kasvattaa habaa ja kuntoa myös. Neitikin osallistui tänään vetämällä kotiin ison pönikän vettä pulkassaan. Edes pystysuorassa ylämäessä ei halunnut apua: "Minä itse". Onko se sitten sitä kuuluisaa lapsityövoimaa?

Minä itse puolestani järjestelen kolmekymppisiä piakkoin parin vatsahaavan voimin. Typerät tiettyjä elämyksiä tarjoavat yritykset ovat piiloutuneet sujuvasti netin mutkien taa. Niiden esiinkaivuu käy myös työstä, mutta se nyt ei kasvata kuin niitä vatsahaavoja ja perseen leveyttä. Ja rahapussin kapeutta loppujen lopuksi. 

Luvassa ei ole minkään tyypin rallia, koskapa pari vierasta harrastaa sitä lähes työkseen. Sama homma jokamiesluokan kanssa. Emme myöskään mene maastoon hurjastelemaan, koska parille muulle se ei olisi myöskään kovin elämyksellistä. Emmekä myöskään mene ampumaan, koska sekin on kovin yleistä ja sitä pääsee harrastamaan lähes missä vain. Onpa mukava pitää hulluja jännityksessä, vallan tuo hymy leviää perseen kanssa samaa tahtia ;)

Poikaakin nauratti tänään. Hän oppi uuden sanan. Eli en suosittele vieraita käyttämään meillä kovin ronskia kieltä. "Pimppa, pimppa PIMPPA PImppA, pimppApimppApimppA..." Selitykseksi kerrottakoon, että neitiä kutsuin pimppapyykille. Mies käyttää minulle aivan toisenlaista kutsuhuutoa. Vaan pidettäköön jälleen hulluja jännityksessä.

 

 

torstai, 14. helmikuu 2008

Kutinaa ilman sutinaa

Huoh.

Voisiko joku ottaa kalenterin ja laskea montako yötä ja päivää olimme poissa kotoa? Nyt alkaa kolmas yö omassa sängyssä, tosin ei ala kun jumitan koneella.

Kävin tänään tekemässä loppusiivouksen ja jätin avaimet sekä parkkiluvan eteisen peilipöydälle lähtiessäni. Ikävä jäi vain toimivia julkisia liikennevälineitä sekä suihkua.

Kävin nimittäin aamulla pikasuihkussa OMASSA suihkussa. Päänahkan olisi saanut skalpeerata ja edelleen olo on kuin raastettu. Kasvot rasvasin kolmeen kertaan ja aina vaan hilseilee. Joka puolelta muutoinkin kutisee. Kai tästä vielä naisihminen sen ihanan hiivan saapi eikä punainen hiusvärikään nauti kloorista. Sitä tuskin vakuutusyhtiökään korvaa, vaikka kuinka selittäisi oman identiteettinsä häipyvän lattiakaivoon veden vaikutuksen takia.

Raaps raaps. Kädenselkä kutiaa.

Vedenkeitin on kovassa käytössä lasten pesuvesiä lämmitettäessä. Kannu kädessä sitten kylppäriin ja loraus kuumaa vettä vatiin, päälle tonkasta huoneenlämpöistä vettä ja sekoitus. Vedenhakupaikka on onneksi lähellä ja astioitakin on tarpeeksi, jos kukaan ei mene ammeeseen lillumaan. Juomavesi tulee vammalasta perhetyöntekijän lahjoituksena, tankkivesi kun on kamalan makuista. Ensi viikko ostellaan lähdevettä, kun lahjoittaja viettelee ansaittua lomaansa.

Ihmettelen tässä jo kuun vaihdetta. Luvassa on lomaa itsellekin, perheestä vapaa viikonloppu. Toivottavasti joku ystävällinen ihminen majoittaa minut ja päästää vetämään pään täyteen. Krapula-aamuksi toivoisin sipsejä, suolakurkkuja (ei siis maustekurkkuja) sekä oman äitini syöttämään kohmeisia mansikoita. Sitten jaksaisikin jatkaa vielä toisen yön juhlimista. Mutta tuskinpa kukaan haluaa majoittaa meikäläistä, jos mutsi seuraa mukana. Jos sitten ilmankaan.

raaps raaps. selkä.

Normaalin arjen pyöritys alkaa, jos sitä nyt kovin normaaliksi voi kutsua näissä oloissa. Pyykkikin pestään koneessa, huuhdotaan käsin ja lingotaan kuivaksi. Sain äsken tietoa, että Koskenmäessä on vedet poikki. Liekkö sillä jotain tekemistä kaivureiden ja säiliöauton kanssa, jotka näin kotimatkalla.

Josko joku on löytänyt ilokseen uuden venttiilin, jota väännellä huvikseen ees taas? Kannattaisi varmaan kurssittaa vesilaitosta, että ne tuppaavat ne venttiilit toimimaan kuten kossupullot; vastapäivään auki ja laatta saadaan lentämään tarpeeksi tujun annoksen jälkeen. Ei luulisi duunarin olevan moisesta ranneliikkeestä tietämätön. Tämän viimeisimmän venttiilin vääntelijän uskoisin tapahtuneesta olevan yhtä harmissaan, kuin jos olisi useamman kossun tempaissut työaikana, jäänyt siitä kiinni saaden potkut, mutta oma muisti ei perkele vieköön hävinnytkään vaikka morkkis tulikin. Ja jos vertausta jatkaa, niin rähinäjuomaahan se oli tämäkin, koko suomi rähisi ja puhisi. Ja helvetin pitkä toipumisaika moisen coctailin jälkeen.

Tarkistin muuten kotiin saavuttuamme pari iltaa sitten, että Jimi on paikoillaan. Otankin sen mutsin sijan mukaan reissuun. Kuka haluaa majoittaa? ;)

tiistai, 12. helmikuu 2008

Klooria, klooria, enemmän klooria...

En osaa kuin itkeä. Aivoissa ei tapahdu mitään järjellistä, joka auttaisi ratkaisemaan edes yhtälön 1+1.

Vielä aamulla oli vesilaitoksellakin tieto, että kriisiryhmän palaverin jälkeen aletaan tiputtaa klooria normaalitasolle ja että sen lasku vie vähintään neljä tuntia, mutta todennäköisesti puoli vuorokautta. Asiasta valaisi minua jo viime viikolla itse ympäristöterveyspäällikkökin nostattaen kuplivan riemun kotiin pääsystä.

Uusin tieto kertoo, että kotihanasta tulee 2,5mg/l kloorivettä vielä helmikuun loppuun, kun normaalitaso on 0,5mg. Eli normaalielämä pitää sisällään lasten ja oman pesuveden keittämistä ja pyykinpesuongelman ratkaisua. Osaatkos lukijani arvata, paljonko pyykkiä lapsiperheessä pestään? Jätäppä pesemättä koneellinen per päivä ja parin päivän perästä on luvassa kaaos. Tälläkin hetkellä kotoa löytyy pyykkejä kolme säkillistä, koska siellä odottavat kaikki epidemian alkupäivinä pestyt pyykit sekä sillä hetkellä pesua odottaneet pyykit.

Perusturvajohtaja antoi ystävällisen käskypyyntökomennon lähteä kotiin, koska varsinaiset käyttörajoitukset poistuvat. Niiden poistuminen ei vain valitettavasti tarkoita meidän elämämme ongelmien poistumista. Pesulaan on turha vaatteita raahata, kun pojan takia on käytettävä vain yhtä tiettyä pesuainetta ja huuhteluainetta. Ja koska tukiverkostoa meillä ei ole, on tuttavilla pesu sekä peseytyminen kohtuullisen vaikeaa.

Ihanaa, kun on koti.

Arvatkaa mille tuntuu, kun aamulla koiranpaskakaan rattaiden renkaassa ei häirinny, oltiin pääsemässä OMAAN kotiin illan tullen pitkän ajan jälkeen. Elämä hymyili, suorastaan nauroi kuin sata naantalin aurinkoa. Vaan niinpä se paskamäihä jatkuu, eli varatkaahan ystävät pikkuhiljaa meikäläiselle sitä pyöreää pehmeää koppia. Tai mieluusti valkoista puuarkkua. Alkaa nimittäin todellakin jaksaminen olla nollassa. Tai sen alapuolella. Perusturvajohtaja muisti ystävällisesti kertoa myös sen, että kukaan ei tiedä milloin vesi saadaan normaalille tasolleen. Eikä parin yrityksen jälkeen asiasta tiennyt myöskään komennon antanut ympäristö ja terveysministeriö.

Mun täytyy tosiaan rakastaa lapsiani, etten jätä kaikkia ja lähde vetään päätä täyteen, jonka jälkeen voisikin kävellä raiteille nukkumaan.

perjantai, 8. helmikuu 2008

KOTIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIN!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Ympäristöterveyspäällikön antaman tiedon mukaan ensi tiistaina tehdään luultavimmin päätös klooritason alasajosta, joten VIIKON PÄÄSTÄ PÄÄSTÄÄN KOTIIN!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Ihan tässä on olo kuin lottovoiton saaneena. Kaupungin eduista viis! :D

perjantai, 8. helmikuu 2008

Muusa nukkuu

Näyttää lupaavasti siltä, että olemme pääsemässä pysyvästi kotiin lähiviikkoina. Mukavaa, mutta kaupungin elämään tottuneelle ei niin hyvää ettei jotain huonoakin. Ei palveluita nurkan takana, saati sitten jotain mitä katsella ikkunasta. Pitäisi varmaan nauhoittaa yöllisiä ääniä, että saisi nukuttua täydellisessä hiljaisuudessa omassa sängyssään.

Junat kolistavat, jarrut kitisevät, juopot huutavat, posteljooni jakaa lehtiä, naapuri juoksee korkkareissaan, lumiaurat riehuvat pihassa, koirat haukkuvat, naapurirapun hurrrja mummo huudattaa pikkuista toyota parkaansa...Vaan miten saada myös kaupungin hajut mukaan? Jokailtainen urakka on ollut saada tupakansavu pysymään käytävässä. Mies ahtaa rättiä ulko-oven ja välioven väliin, avaa ikkunaa, sulkee toista ikkunaa todettuaan savun tulevan sitäkin kautta. Hetken kuluttua nenä on niin tukossa, ettei enää tiedä haiseeko savu vaiko eikö. Kurkun käheydestä päätellen haisee. Jos makuuhuoneen oven pitää kiinni, se säästyy. Tosin sitten huone on kylmä kuin jääkaappi, mutta asiasta selviää pukemalla lapset reilusti. Yksi mummo piti vielä tovi sitten ovessaan lappuja:"Ei ilmaisjakelua, kiitos" ja "MEILLÄ ei ainakaan TUPAKOIDA". Luulikohan tuo, että joku laittaisi oveen lapun "Varo! MEILLÄ kyllä TUPAKOIDAAN".

Tänään yritän uudelleen päästä kauppaan nimeltä Seinäruusu. Tuossahan tuo on ollut ihan vieressä nämä viikot, vaan kun maanantaina sain lapsenvahdin, ovet olivatkin kiinni. Naureskelin hyvälle tuurilleni ja jatkoin matkaa stokkan takana olevaan sisustusliikkeeseen. En löytänyt onneksi mitään, sillä stockmannin kassalla huomasin jättäneeni pankkikorttini kotiin. Ostin sitten tilille. Siinä vaiheessa alkoi pikku hiljaa kiukuttamaan, oli nimittäin ollut tarkoitus käydä vielä rauhassa kahvilla läheisessä kahviossa lueskelemassa lehtiä ja herkuttelemassa jollain taivaallisella kaloripommilla. Räntäsateessa taapersin sitten kotiin. Perille päästyäni tungin välittömästi pankkikortin pussiin vain todetakseni, että minulla olisikin ollut kympin seteli kahvilla käyntiä ajatellen. Perkele. Ihan vain periaatteen vuoksi säntäsin kulman takana olevaan kuppilaan kaakaolle ja laskiaispullalle viideksi minuutiksi.

Kaikki hormoonien vaatimat kloripommit ja suklaat ovat saaneet aikaan näpyn lapaluiden seutuville. Mies sen huomasi ja kun yritin siihen koskea, huomasin sen ärtyvän finniasteelle. Jos sen olisi jättänyt rauhaan, olisi se hävinnyt itsekseen kaikessa hiljaisuudessa. Nyt olisi siskolikalle käyttöä, sillä se on juuri niin ärsyttävässä kohdassa, ettei siihen itse yllä vaikka yrittää millaisia jooga-asentoja. Kokeile itse nuolaista kyynerpäätäsi, sama lopputulos! Ratkaisen asian heittämällä tänään kotiin päästyäni liivit helvettiin hankaamasta moista tulehtunutta ihohuokosta. Ja nautin sisäisesti desinfioivaa ainetta. Ja ei, miehestä ei ole apua. Tämä on niitä naistenjuttuja tämäkin.